ETUSIVU VESILLÄ

 

Reippailua, Roiskeita ja Ripaus Rohkeutta!

Jos ryhmäsi kaipaa rentoutumista ja luonnon rauhaa, päivä vesillä saattaa olla paras valinta. Sinulla on mahdollisuus valita erilaisista ohjelmapaketeista juuri teille sopiva. Veden äärellä on tilaa ajatella ja hengittää, kaunis ympäröivä luonto auttaa päästämään hetkeksi irti kiireisestäkin työstä ja keho saa rentoa liikuntaa. Tutustu Nuuksion kansallispuistoon patikoiden, köysilaskeutuen ja soutaen.

Retki alkaa Haukkalammelta, josta patikoidaan oppaan johdolla Pitkäjärven Romvuorelle. Romvuorelta laskeudutaan turvallisesti valjaiden ja köysien avulla rannassa odottavaan kirkkoveneeseen. Matka jatkuu soutaen Pitkäjärven kalliomaalausten luokse. Kalliomaalaukset ovat jopa 5000 vuotta vanhoja. Ajalta,jolloin Nuuksio oli vielä merenlahtea. Maalauksia pääsee ihastelemaan vain vesiteitse veneellä tai uimalla.Kalliomaalausten kautta matka jatkuu Suomen Luontokeskus Haltian rantaan. Retkeen voimme yhdistää myös näyttelyopastuksen ja ruokailun luontokeskuksessa. Vaihtoehtona myös lyhyempi kokonaisuus Haltian lähimaastoissa: Kalliolaskeutuminen, lyhyt soutu ja paluu patikoiden Haltiaan.

Kirkkoveneiden kohinaa Espoon Nuuksiossa

Kirkkovenesoutu on tiimityötä parhaimmillaan. Päivän aikana löydätte yhteisen rytminne ja pääsette nauttimaan suomalaisesta järvimaisemasta perinteiseen tapaan Nuuksion kansallispuiston kupeessa. Kirkkoveneilyyn yhdistämme  kulttuurikohteita ja historiaa. Kotaruokailu luonnossa linnunlaulua kuunnellen kruunaa yhteisen virkistäytymishetken. Nuuksion kansallispuiston pinta-ala on 53 neliökilometriä, ja sen läheinen sijainti pääkaupunkiin on harvinainen kansainvälisestikin. Kansallispuistoksi alue nimettiin 1994. Soudun ja patikoinnin yhdistäminen on loistava tapa tutustua Nuuksion kansallispuistoon.

Ongelle

Jos aktiiviliikunta ei ole päivänne tarkoitus, istahda ongelle ja anna mielesi levätä kauniissa maisemissa. Pääset tutustumaan pilkkionginnan saloihin perehtyneen oppaan johdolla. Ongella istuessa mielesi rauhoittuu ja ajatus lentää - kalan saanti ei ole kalastuksessa tärkeintä, mutta nyt sinulla on siihen paremmat mahdollisuudet. Pilkinnän lomassa tarjoillaan kuumaa juotavaa sekä retkieväitä.

Kevyesti kanootilla

Melontaretki kesäisessä järvi- ja jokimaisemassa on erinomainen tapa viettää vapaa-aikaa yksin tai hyvässä seurassa. Kanootin äänetön lipuminen vettä pitkin antaa mahdollisuuden luonnon ja lintujen tarkkailuun niitä häiritsemättä. Ohjatut melontaretket soveltuvat hyvin myös ensitutustumiseksi melontaharrastukseen, sillä ne sisältävät retken aluksi melontaopastuksen, jonka aikana opitaan melonnan perustekniikka ja turvallisuus. Kanoottiretki sopii myös erinomaisesti kevyestä liikunnasta pitäville. Melominen on täydellinen liikuntamuoto toimistotyöntekijöiden hartioille ja selälle.

Suomalaiset Shamaanit

Maalasivatko eräilevät esi-isämme eläinkuvia Nuuksion Pitkäjärven kalliohin? Oliko maalareina sittenkin heimojen uskonnolliset johtajat, shamaanit? Lähde kanssamme soutaen tai meloen katsomaan tuhansia vuosia säilyneitä maalauksia. Retkellä oppaamme kertovat Nuuksion kansallispuistosta ja suomalaisten saapumisesta Nuuksion metsästysmaille. Retki lähtee Suomen luontokeskus Haltian rannasta ja siihen voi yhdistää ruokailun ja Haltian näyttelyopastuksen.

Elämystorppa Oy

Ahvenevä 4 B 12
02170 Espoo

Puh. 020 743 2140
jyrki.torppa(ät)elamystorppa.fi
(korvaa (ät) @ merkillä)

©2023 Elämystorppa Oy - MMD Networks Oy